Ajatus

Pieni ja lähes olematon,

Leijaili ilman päämäärää
edestakaisin
suunnattomassa tyhjyydessä
lähes olematta
ollenkaan olemassa.

Kunnes se kerran
ihan vahingossa vain
lähti ajelehtimaan
valoa kohden

Eihän se edes aluksi huomannut
että sillä oli päämäärä:
Valo.

Kunhan vain ajelehi
niinkuin aina ennekin.
Tosin
ei enää pelkästään
edestakaisin

Vaan yhä enemmän
ja
enemmän
valoaan kohden


Valo

Tuo
Kaunis
Kiehtova
...
Tuolla jossakin
niin kauakana
jossakin

Aika kului,
kului,
kului.

Ja ajatus kulki,
kulki,
ja kulki,
yhä kiihtyvämmällä
vauhdilla
kohti valoaan

Kunnes valo
ei enää ollut
pelkkä kalpea kajastus
vaan kaiken muun
sokeaiseva
peittävä

Valo
oli nyt kaikki
se oli kaikkialla

*slobs*
Se oli osunut johonkin.
Juuttunut
johonkin
kiinni.
Eikä se päässyt enää,
ei eteen,
eikä taakse,
ylös, taikka alas.

Siinä se oli
keskellä valoa.

Eikä se oikeastaan halunnutkaan
muutakuin
olla.

Osa valoaan.